27.01.2010

Jauhot suuhun LBC:n pikkujouluissa!





Viime viikonloppuna pidettiin yli kuukaudella myöhästyneet Lahti Body Clubin (LBC) ”pikkujoulut” Next Hotel Salpauksessa Lahdessa. Lahti Body Club on lahtelainen treeniklubi, jossa on kuvattu paljon BODY –lehden treenikuvia. Klubilla on pienenpiiri jäsenmäärä, jotka kokoontuivat lauantaina viettämään yhteistä iltaa hyvän ruoan ja hullujen kavereiden seurassa.

Yhtenä ohjelmanumerona oli FITNESS FEAR FACTOR, johon kuului 2 dl palautusproteiinijauhon syöminen teelusikalla, kaksi jämäkkää proteiinipatukkaa ja lopuksi kaksi palaa Sacher –kakkua. Juomana käytettiin vain 1,5 dl vettä, joten tehtävä ei ollut helppo.

Kilpailijoita ilmoittautui kolme ja klubin isäntä Johnny Kankala sai kunnian olla neljäs kilpailija. Johnny luovutti helpolla ja Lassin yritys oli heikohkoa, mutta sen sijaan Sami ja CBB-junnukilpalija Niko (Varjola) eli NGV (monille tutulle vain Änkkäri) vetivät jauhoisen kisan loppuun saakka.

Sami ei päässyt loppuun, vaan kävi loputa tyhjentämässä oloaan toiletissa, mutta Niko veti homman urhokkaasti aivan totaaliseen loppuun saakka, jonka jälkeen myös hän kävi tyhjentämässä oloaan. Mutta onneksi olkoon, Niko!

Juontajana ja tuomarina toimi Fitness Expon vakiojuontaja Ari Sakari, joka myös järjestää Fitness Expo Partyn.

Tämä hullu kisa pidetään Fitness Expo Partyssa syksyllä lokakuun 2. päivänä Lahden Seurahuoneella, jossa myös Fitness Karaoken SM-kilpailu. Tiedossa myös hyvät palkinnot!

Siihen asti harjoittelu on varmasti tarpeen ja vastustajalle voi tässä kisassa tosiaan laittaa jauhot suuhun!


 



Takaisin