Raw Power Ry käynnisti kisakautensa helmikuun 13.päivänä ja kisapaikkana toimi pääkaupunkiseudun classic -kehonrakentajien hyvin tuntema GB Gym. Kisa pidettiin salikisatyyppisenä eli vailla suurempaa visuaalista showta ja muuta oheistoimintaa. Kilpailijoita ilmoittautui kutakuinkin odotettu määrä ja katsojiakin oli salin kapasiteetti huomioiden kohtuullisesti. Toki katsojia olisi voinut olla enemmänkin, kun ajattelee kuinka suurta arvostusta ja kiinnostusta raw -voimanosto saa osakseen tuloksista puhuttaessa (ei tarvinne mainita missä). Jaksan vielä uskoa, että oikealla tavalla markkinoitu ja nimekkäiden nostajien kovat tulokset saavat raw -kisoihin paikalle enemmänkin yleisöä.
Alle 95 kg
Yleisesti sanoisin GB Gymin kisan tason olleen kohtuullinen, etenkin alle 95 kilon sarja antoi osviittaa, että vuoden 2010 Raw Finaalissa ei välttämättä pääse mitaleillekaan 700 kilon yhteistuloksella. Huhujen mukaan näitä + 700 kilon yhteistulosmiehistä finaalipaikkaa havittelisivat mm. Aki Karonen, Janne Seppälä, Jyrki Varvas ja Markus ”Kusti” Koivuniemi. En lainkaan ihmettelisi, vaikka kyseisen sarjan finaalin tulevasta kärkikolmikosta paras kyykkäisi yli 280 kiloa, penkkaisi 190-200 kiloa ja vetäisi yli 300-320 kiloa. Nopeasti laskettuna tuollaisesta tuloksista voisi syntyä jopa 800 kilon yhteistulos. Mutta se jää nähtäväksi. Onhan jo viime vuoden alle 95 kilon sarjan voittotulos, 700 kiloa, sellainen ettei suurin osa meistä treenaajista saavuta sitä koskaan.
Alle 110 kg
Alle 110 kg sarjassa kevään Kultsan bodykisaan dieetillä oleva Lasse Pajunoja teki mielestäni hänelle vaisuhkon tuloksen ja tuskin Lasse itsekään on siihen tyytyväinen. Rasvojen poltto ja treenitavan muutos bodypainotteiseksi veivät kai parhaan maksimivoimakunnon. Ensi kesän voimamieskisoihin tähtäävä Harri Peltomaakin jäi 780 kilon tavoitteestaan 40 kiloa, joten ei tainnut Harriakaan hymyilyttää. Ainoa tyytyväinen oli Ilpo Liikala, joka kilpaili tässä sarjassa alipainoisena. Ilpo kilpaili 96,2-kiloisena tehden 707,5kg. Kyseinen tulos ei riitä tämän sarjan finaalipaikkaan, mutta kelpaa kuitenkin Raw Finaalin näytöiksi sarjaa alemmas. Kukaan tuskin epäilee, etteikö Ilpo tekisi lähes saman tuloksen 1,2 kg kevyempänä. ”Ipillä” on muuten aika muhkuraiset reidet ja muutenkin kaverissa on kehonrakentajan mallia. Kannattaisi ehkä kokeilla siipiä bodauksessakin?
Raskas sarja
Raskas sarja olisi kaivannut kovempaa tulostasoa. Nyt kukaan nostajista ei päässyt lähellekään Raw Finaaliin asetettua 750 kilon tulosrajaa. Varkautelainen viime vuoden poliisien ja palomiesten penkin sekä maastavedon maailmanmestari Samu Huupponen teki 715 kiloa, mutta 750 ei ollut suoraan sanottuna lähelläkään. Ehkä Samu voisi rikkoa rajan tänä vuonna, mutta viime vuoden Finaalin raskaan sarjan 910 kilon voittotulokseen olisi silti aika pitkä matka. Toiseksi sijoittunut Otto Selin teki 690 ja kolmanneksi jätetty Jan Lindqvist 680. Otollakin on vielä tekemistä Finaalin tulosrajaan, mutta nytkin tehty tulos on kova, kun huomioi Oton olevan vasta 17-vuotias. Raw Finaalin superin voittoon on tarvittu aina yli 850 kilon totaali, joten välttämättä juuri tulosrajan ylittävällä tuloksella ei tee mitään. Varsinkaan kun juuri jututtamani viime vuoden voittaja Toni Salin kertoi olevansa tähtäämässä tänäkin vuonna kisaan mukaan.
Raw -penkki
Penkkipunnerruskisassa oli mukana kymmenkunta nostajaa. Uutena sarjana tänä vuonna olevaan alle 80-kiloisten sarjaan tuli vain yksi nostaja, joten tulevaisuudessa täytyy harkita onko sarja edes tarpeellinen? Toisaalta, tämä oli vain yksi kisa. Leskisen Mikko voitti sarjansa ainoana osallistujana tuloksella 150 kg. Finaalin tulosraja tähän sarjaan oli 145 kg, joten Mikko otti kiinnityksen Finaalipaikkaan. Alle 95-sarjan voitto meni selkeästi 25-vuotiaalle Juhani Niskaselle tuloksella 180 kg. Seuraavista sijoista käytiinkin tiukka kamppailu, josta hopealle selvisi jo ikämieheksi luokiteltava Koiviston Juha 165 tuloksella. 53-vuotias Juha on viime vuodelta sotilaspenkin toistokisan Suomen mestari.
Sarja alle 110 kg
Alle 110kg sarjan paremmuuden selvittivät keskenään Jyväskylän miehet Turtiainen ja Hinkkanen. Kevyen näköisillä rinnalta lähdöillä punnerrellut Jani Turtiainen oli selvä voittaja 215 kilon tuloksellaan ja kehonrakennuksessa kolme kertaa SM-hopeaa napannut 42 vuoden ikään ehtinyt Jarkko Hinkkanen jäi kakkoseksi 190 kilolla. Jarkko kertoi ennen kisaa ennätyksensä olevan 200 ja sitä rautaa hän nytkin yritti kaksi kertaa onnistumatta. Molempien tulos ylittää finaalin 180 kg tulosrajan, mutta arvelisin kuitenkin ettei finaaliin tule tässäkään sarjassa riittämään alle 200 kiloa.
Raskas sarja
Raskaassa sarjassa oli vain yksi nostaja, 32-vuotias Jony Krogberg Salosta. Miehen tavoite oli 200 kiloa, mutta tulokseksi jäi sama kuin Jonyn vanha ennätys eli 190 kiloa. Finaalin tulosraja on 200 kiloa, joten Jony luullakseni yrittää rajan ylitystä uudelleen tänä vuonna. Mutta aivan kuten -110 kilon sarjassakin, finaalin tulosrajan ylitys ei takaa finaalipaikkaa, sillä finaaliin otetaan vain kahdeksan parasta tulosrajan ylittänyttä. Viime vuoden ranking-listan mukaan peräti 12 nostajaa nosti raskaassa sarjassa vähintään 200 kiloa. Ja alle 110 kilon sarjassakin yhdeksän.
Naiset
Naisten sarjassa oli ainoastaan yksi kilpailija. Osa teistä lukijoista saattaa muistaa hänet body fitness -kisoista. Tämän Nastolasta kotoisin olevan tyttösen nimi oli Jaana Kiuru. GB Gymin kisa oli Jaanalle vain vaihtelua body fitnessiin, joka on edelleen hänen ykköslaji. Tavoite on syksyllä päästä body fitnessin SM-finaaliin. Toivotan vilpittömästi onnea tavoitteen toteutumiseen. Vastineeksi onnen toivotuksistani toivon, että raw -kisoissa kävisi muitakin fitness -tyttöjä kokeilemassa voimatasojaan. Jaanan tekemässä 80 kilon kyykyssä oli nyt hyvin varaa, penkki 70 on fitness -tytölle kai ihan kelpo tulos, mutta Nastolan likan suorituksesta näkyi maksiminostojen puute. Lisää maksimivoimaharjoittelua ja tulos paranee selvästi. Veto 130 oli arvioni mukaan ihan sopivassa suhteessa kyykkyyn ja penkkiin, mutta siinäkin tulisi parannusta maksiminostojen tekniikan ja hermotuksen harjoittelulla. Jaana siis avasi pelin, yrittäkääpäs muut tytöt tehdä yli 280 kilon yhteistulos. Finaalin päästäksenne pitäisi tehdä yli 350 kg, mutta senkään ei pitäisi olla mahdottomuus.
Kiitokset vielä kerran nostajille ja talkooväelle sekä GB Gymin Jonnalle ja Immulle!
Linkki GB Gymille: www.gbgym.com
Vuoden 2009 ranking-lista: http://www.voimaforum.fi/viewtopic.php?t=6982
Vuoden 2010 ranking-lista: http://www.voimaforum.fi/viewtopic.php?t=7310
Raw Power Ry:n kisaennätykset: http://www.voimaforum.fi/viewtopic.php?t=6983
Voimanosto
Naiset
1. Jaana Kiuru (67,0kg) 80 + 70 + 130 = 280
Miehet
-95kg
1. Jani Vepsäläinen (93,8kg) 250 + 175 + 270 = 695
2. Juha Miettinen (94,6kg) 260 + 165 + 270 = 695
-110kg
1. Lasse Pajunoja (109,0kg) 275 + 195 + 310 = 780
2. Harri Peltomaa (105,8kg) 260 + 180 + 300 = 740
3. Ilpo Liikala (96,2kg) 245 + 160 + 302,5 = 707,5
4. Samuli Homanen (102,2kg) 225 + 167,5 + 285 = 677,5
+110kg
1. Samu Huupponen (133,6kg) 265 + 180 + 270 = 715
2. Otto Selin (135,6kg) 260 + 180 + 250 = 690
3. Jan Lindqvist (118,5kg) 250 + 170 + 260 = 680
Penkkipunnerrus
-80kg
1. Mikko Leskinen (78,2kg) 150
-95kg
1. Juhani Niskanen (89,5kg) 180
2. Juha Koivisto (90,1kg) 165
3. Severi Vesterinen (87,9kg) 160
4. Akulauri Laine (91,4kg) 160
-110kg
1. Jani Turtiainen (106,1kg) 215
2. Jarkko Hinkkanen (100,0kg) 190
+110kg
1. Jony Krogberg (117,3kg) 190
Tulevia Raw Power Ry:n hyväksymiä kisoja:
13.3.2010 - Varsinais-Suomen raw-penkkimestaruus, Paimio
27.3.2010 - Raw-penkki & veto, Jyväskylä
29.5.2010 - Raw-voimanosto, Pori
Tiedustelut: info@rawpower.fi
Teksti ja kuvat: Esa Mattila