WNT Fitness Classic –kilpailuun osallistuva Ringa Ruisniemi on jo kilpaillut useamman kerran body fitness –kilpailuissa. BODY –nettilehti esittelee kevään kilpailuun valmistautuvia kilpailijoita ja seuraa heidän kuulumisiaan.
Heippa kaikille! Olen Ringa Ruisniemi Porista ja valmistaudun WNC Fitness Classic- kilpailuun, sarjaan yli 163cm.
Dieettini alkoi lokakuun puolivälissä melkoisella rytinällä, jos vertaan aikaisempiin kertoihin. Aamulenkkejä tuli heti alkuun kuusi, joista puolet oli 45 minuutin intervalleja ja puolet tunnin tasasykkeellä tehtäviä. Salikertoja tuli yhteensä viisi. Kalorit tiputettiin noin 1800- 1900 paikkeille.
Jos dieettini alkoi hurjalla tavalla, niin siten se on myös jatkunut. Aerobiset treenit ovat lisääntyneet ja kalorit vähentyneet. Tällä hetkellä teen yhä kuusi aamulenkkiä, mutta ne ovat nyt kaikki tasasykkeellä tehtäviä, kestoltaan 1,5 h. Neljän salitreenin päälle on otettu käyttöön aerobiset, jotka ovat kaikki noin 30 minuutin intervalleja. Kaloreiden määrää en tarkkaan tällä hetkellä tiedä, mutta melkoisen matalilla porskutellaan. Minulla on nyt menossa viides viikko ketoosilla, joka jatkuu ainakin viikon verran vielä. Siitä eteenpäin en tiedä suunnitelmia, koska valmentajani katsovat aina tilanteen mukaan, mitä muutoksia milloinkin tehdään. Valmentajinani ovat Matti Halonen ja Jari Mentula, joita käyn säännöllisesti tapaamassa.
Dieettini ovat aina olleet melkoisen hankalia ja töitä on saanut paiskia todelliseen uupumukseen asti. Tämäkään kerta ei näköjään tee poikkeusta, mutta eiköhän tästäkin vielä hengissä selvitä. Olen todellinen perfektionisti, joten stressi meinaa nousta melkoiseksi, vaikka kaikin mahdollisin tavoin yritän sitä vältellä. Lopussa voin kuitenkin olla siltä osin tyytyväinen, että panostan tähän lajiin täysillä, kaikkeni annan ja mistään en tingi! Jos minulta kysytään, niin töitä on vielä paljon jäljellä, eikä kunto ole läheskään tyydyttävä, mutta valmentajani ovat luottavaisilla mielin. He vannoivat minulle, että pääsen kuntoon, joten olen päättänyt luottaa heihin 100%:sesti!
Tämä tulee olemaan kolmas kertani lavalla, joten tavoitteeni on olla parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kilpailen ensisijaisesti itseäni vastaan ja toivon lopputuloksen olevan parempi kuin koskaan aikaisemmin. Aikaa kisoihin on nyt pari kuukautta, joten ehtiihän siinä vielä sattua ja tapahtua. Toki sitä aina toivoo menestyvänsä, ja sitä toivoa kannan mukanani loppuun asti!
Dieettini on ollut todella rankka, joten tuki on ollut minulle äärimmäisen tärkeää. Haluan erityisesti kiittää ammattitaitoisia valmentajiani Matti Halosta ja Jari Mentulaa, jotka ovat jaksaneet tsempata ja tukea minua aina tarvittaessa. Lihashuollosta kiitos Vainion Markolle Poriin, joka on jo useamman vuoden ollut luottohierojani. Kiitos hieronnasta myös Heidille, olet loistava! Kiitos myös rakkaalle aviomiehelleni Markukselle korvaamattomasta tuesta ja ymmärryksestä! Isää pitää myös kiittää, tähän mennessä ainoa sponsorini, mutta korvaamaton sellainen:) Lopuksi sydämellinen kiitos myös muille perheenjäsenille sekä ystäville, jotka sydämessään tietävät tukeneensa minua läpi tämän urakan. Olen tarvinnut teitä kaikkia tässä projektissani, KIITOS <3
Teksti ja kuvat: Ringa Ruisniemi
Fitness Classic –kilpailun aikataulut, kilpailijaluettelo ja muuta tietoa kilpailusta:
www.fitnessclassic.fi